perjantai 28. helmikuuta 2014

Miksi?

Miksi on hyvä kysymyssana. Sitä voi kysyä toiselta ja itseltään. Se on välillä hieman ärsyttäväkin. Ainakin itse sen välillä näin koen. Yritän kovasti olla ärsyyntymättä. Miksi sitten välillä ärsyynnyn? Koska nytkin se pysäyttää ajattelemaan. Aina ei jaksa pysähtyä, eikä se tunnu itselle tärkeältä, mutta se voi olla sitä jollekin toiselle. Sillä voi olla iso merkitys.

Tätä kysymystä aloin pohtimaan syvemmin, kun junioreiden golfharjoituksissa 7-vuotias poika sen minulle esitti. Meillä oli harjoitus jossa lyötiin kolmeen eri kohteeseen palloja. Tämä poika huusi minut paikalle noin minuutti harjoituksen alun jälkeen. Hän kertoi lyöneensä pallon jokaiseen kohteeseen ja kysyi mitä sitten tehdään. Ohjeistin jatkamaan samaa vielä hieman aikaa kunnes harjoitus on ohi. "Miksi?" kuului seuraavaksi pojan suusta.

Sillä hetkellä minulla meni jauhot hetkeksi suuhun. Tosiaan. Miksi ihmeessä? Helppoa olisi ollut vastata, koska harjoitus kestää kauemmin, näin sinä opit ja tulet paremmaksi tai muuta diipadaapaa. Kenelle siitä olisi ollut hyötyä? Ei luultavasti kenellekkään. Pojan asenne harjoitteluun olisi voinut laskea, koska en olisi ottanut huomioon sitä miksi hän käy siellä. Hänen mielestä harjoitus oli ohi. Minun mielestä olisi ollut helppoa, mutta tyhmää pyytää jatkamaan. En tunne junioreita vielä tarpeeksi hyvin. Tähän kuitenkin pyrin ja kyseisen pojan kohdalla syy käydä harjoituksissa ja pelata golfia on minulle vielä osittain auki. Sen minkä tiesin, että yksi syy on, että lopuksi haastan kaikki juniorit yhdessä minua vastaan lähipelikisassa. Ja niissä on aina hyvä mahdollisuus voittaa minulta palkintoja! Joten kerroin, että heillä olisi paremmat mahdollisuudet voittaa minut. Toimi tällä kertaa tälle pojalle.

Jokaisen joka haluaa auttaa olisi hyvä tietää miksi joku jotain asiaa tekee. Uskon, että monia lapsia häiritsee joidenkin vanhempien, opettajien ja valmentajien jatkuva "auttaminen", hoputtaminen oppimaan, oppimisen tärkeyden korostaminen, heidän turhautumisensa ja välillä niin uskomattomat kommentit. Lahjattomuudesta, geeneistä ja muista mahdollisista puutteista.

Kysyin vanhimmalta 10- vuotiaalta pojaltani "miksi sinä tykkää sählystä?
"Se on kivaa."
"Miksi siellä on kivaa?"
"Siellä on muita lapsia"
Olisin voinut jatkaa, mutta ajattelin tuon riitävän. Enkä halunnut kysyä miksi muut lapset ovat hänelle tärkeitä? Ehkä joskus myöhemmin.
Sen sijaan kysyin "miksi harjoittelet pihalla yksin, mailan, pallon ja maalin kanssa lähes päivittäin joskus monta tuntia?"
"Saan olla rauhassa ja kukaan ei häiritse minua."

Kyselin lähes samalla tavalla 9- vuotiaalta pojaltani miksi hän tykkää pelata tietokoneella Minecraftia muita pelaajia vastaan? Monen eri kysymyksen jälkeen vastaus kuului: "Se on jännittävää ja mä haluan voittaa kaikki siinä!"

Miksi kysymyssana esiintyy perheessämme usein. Varsinkin silloin kun pyydän lapsia menemään nukkumaan. Kyllä, en ole vielä löytänyt oikeaa vastausta. "Koska kellon on niin paljon." "Että jaksatte huomenna." "Jaksatte herätä aamulla." "Koska mä sanon." jne. Perusvastauksia, millä ei ole ainakaan meidän lapsiin minkäänlaista tehoa. Ajasta kun ei ole kauheasti vielä tajua, huominen on jotain mikä on vasta huomenna... Hampaiden pesussa auttoi lopuksi se kun sanoin: "että omathan ovat hampaanne. Mikäli mustat ja mätänevät hampaat tuntuvat ja näyttävät kivoilta suusta niin mun puolesta voi jättää pesemättä." Se tehosi, uhkakuva toimi. Suuhygieniasta ei tarvitse enään väitellä. Hammaspeikot, terveet valkoiset ja reiättömät hampaat eivät tehonneet.

Jokaisella on omat motiivinsa ja kun ne löytää on helpompi olla avuksi. Kehitystä tapahtuu varmasti, eikä tarvitse hakata päätä seinään loputtomasti. Kenenkään. Tässä on puhuttu paljon lapsista, mutta samat säännöt pätevät meihin aikuisiinkin.

Miksi joku tai jokin on jotain? Lapsilta kuulee näitä jatkuvasti. Loistava mahdollisuus oppia ja opettaa. Jos en tiedä, lupaan selvittää ja kertoa, etsitään vastaus yhdessä, mietitään yhdessä tai kokeile löytää itse vastaus ja kerro se sitten minulle. Vaikka lapsen kysymys olisi hyvinkin outo, tai jopa älytön, kannattaa se ottaa vakavasti. Luultavasti lapsikin on sitä vakavissaan kysymässä. Kevyet, väheksyvät ja väliinpitämättömät vastaukset eivät aiheuta kysyjälle kuin pahaa oloa. Se tunne, että sinua ei arvosteta tai oteta vakavasti.

Miksi minä aloitin blogin kirjoittamisen? En ole ihan varma. Minulla on jo jonkin aikaa ajatus siitä vain pulpahdellut mieleeni. Ehkä minä toivon, että joku jakaa samoja ajatuksia ja joillekin tämä avaa ajattelua. Toivoisin, että miksi sanaa käytettäisiin enemmän positiivisten asioiden tavoitteluun ja vähemmän negatiivisten asioiden tonkimiseen.

Miksi joku tai jokin sai teidät tänään hymyilemään tai jopa nauramaan?